Lieneekö korkean iän merkki, että jokaisella ulkomaan matkalla, uudessa tai vanhassa kaupungissa, tulee aina hakeuduttua museoon. Diskoissa tulee harvemmin käytyä, ja vähemmänhän niitä onkin kuin joskus "ennen vanhaan".

Ensimmäinen diskokäynti on hyvin mielessä. Se tapahtui Amsterdamissa, jossa käytiin yhden Maran kanssa vähän nyrkillätapettavaa vanhempana. Oli huhtikuu ja, kun Suomesta oltiin, oli tietysti karvalakit päässä, Maralla oli ruskea ketunnahkainen koivistolaismalli ja omani oli iso, myös koivistolaismallinen ja puhtaan valkoinen, joten komea näky oli, kun etsimme diskoa Amsterdamin punalyhtyjen valossa. Tosin emme edes tienneet diskoa etsivämme ennenkuin sellainen löytyi ja ja pääsi ensi kertaa näyttämään Ellivuoressa hiottuja tanssitaitojaan mannermaiselle yleisölle. Onneksi karvalakit oli jätetty narikkaan, niin ei tullut liian kuuma.

Mutta niistä museoistahan minun piti…

Merkillistä on, että oman kaupungin museot jäävät usein vähemmälle huomiolle, Helsingin kantakaupungin vanhinta kivitaloakaan, sediksen taloa (ei tämän vaan siis tämän) ei ole tullut nähtyä, sehän keskittyy esittelemään Helsinkiä ja Suomea ilman Ruotsin yhteyttä eli vuodesta 1809 alkaen.

Tietysti suurimmat ja kauneimmat, Louvre ja Museum of London, tulee nähtyä usein, kummassakin voisi hyvin viettää kuukauden, eikä sittenkään näkisi kaikkea. Ongelmana on miten järjestää rajoitetun aikansa esimerkiksi Louvressa. Nykyisin on helppo ottaa internetiltä selvää, mitä on tapahtumassa, ja katsoa vain tilapäiset näyttelyt. Tämä saattaa johtaa siihen, että vakituiset näyttelyt jäävät vähemmälle huomiolle, ja jokaisessa museossa ne ovat museon "raison d'etre". Menestyvän museon olemassaoloa ilman vakituista näytteillepanoa on vaikea kuvitella. Louvresta puheenollen, Mona Lisa on kai useimmille ensi kertaa nähtynä pettymys, taulun vaatimatonta kokoa ei osaa mittojen perusteella oikein etukäteen arvioida. Sama taitaa koskea kaikkia naisia. Miesten osalta mittojen ongelmanahan on se, että kahdeksan tuumaa näyttää tarkoittavan aivan erilaista mittaa naisille ja miehille.

Viikonvaihteessa kävimme Musée d'Ixelles'issä , joka on vähemmän tunnettu ja hyvin Brysselin sivukaduille piilotettu, merkittävä museo. Siellä oli menossa (22.5. saakka) näyttely nimeltään de Cézanne à Dubuffet, joka esitteli sveitsiläisen Jean Planque'n kokoelmia. Näyttely käsitti viime vuosisadan taiteen kerman, 160 kuvaa, joita Planque oli kerännyt 30-luvulta lähtien (esite alla). Mukana oli tusinan verran Picasson tauluja myös.

Museon oma näyttely on mielenkiintoinen ja merkittäväkin, mm. laaja kokoelma belgialaisia ja ranskalaisia impressionisteja ja yli tuhat Belle Epoque julistetta. Kannattava käynti erikoisnäyttelyiden ulkopuolellakin.

Niin että hyvää museopäivää. Ja vielä lähtiäisiksi:

Ilman värejä maailmamme näkyisi mustavalkoisena, niin kuin ilman taiteitakin.

2327.jpg2632.jpg