Kirjailijan häiriöklinikka viittasi oman opinahjonsa vuosijuhliin. Tästä tuli mieleen ajatella kouluaikaa ja sen antia kuluneelle elämälle.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Koulussa ei opeteta koulua vaan elämää varten. Mikä vitsi!

 

Suurin osa opettajista ruoskii oppilaitaan kokeita varten, joissa opettajat näyttävät hyviltä, huonoilta tai keskinkertaisuuksilta, niinkuin tietysti oppilaatkin. Lopputuloksesta kärsivät eniten oppilaat, ja ehkä heidän syyllistyvät vanhempansa.

 

Vaikka monet opettajistani ovat elävinä mielessäni, vain harvalla on ollut jotakin syvällistä ja pysyvää annettavaa elämää varten. Omasta koulustani muistan kiitoksella vain kahta tällaista opettajaa: latinan (nainen) ja historian (mies).

 

Molemmat antoivat elämää varten eväitä, joista voi vieläkin ammentaa: innostusta, uteliaisuutta ja työkaluja ymmärtämistä varten. Ei ole heidän syynsä, että en ole aina niitä osannut käyttää oikein.

 

Koulu tartuttaa oppilaisiinsa välinpitämättömyyden tai innostuksen, antaa heille ajatuksen ituja, jotka voivat kuolla tai kasvaa. Tartuttaa oppilaisiin tiedonjanon, jota he puolestaan voivat tartuttaa muihin.

 

Opettajalla pitäisi tässä olla suurempi osuus kuin sattumalla.