Ihmiset, jotka asuvat kaupungeissa, kulkevat silti intohimoisesti luonnossa jopa metsästämättä mitään. Demokraattisissa Pohjoismaissa jokamiehenoikeus antaa luvan kulkea missä vain; monissa muissa Euroopan maissa oikeutta on rajoitettu vanhan feodaalisen yhteiskunnan sääntöjäänteillä. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Bongarit ovat nykyajan metsästäjä-keräilijä-ihmisten valioita; nykyajan metsästäjät ovat luonnonkävijöiden paria - luokkaa.

Bongaus toimii atavististen tunteiden pakotienä. Linnun näkeminen ja tunnistaminen vastaa jäljitystä, hiipimistä hyökkäysasemaan ja saaliin tappamista. Palkkiona on merkintä bongauslistassa. Elämän ensimmäinen havainto harvinaisesta lajista on tunteena samanlainen kuin aikaisemmin oli astuminen metsästäjien luokkaan, ensimmäisen saaliin tappaminen. Merkinnästä keskustelu muiden bongaajien kanssa ja heidän positiiviset kommenttinsa ovat kuin aikuistumisseremonia, sen jälkeen on oikeus "siittää" uusia bongari-ikäpolvia.

Bongarille ei tule tappamisen tyydytystä, mutta ei sen syyllisyyttäkään. Jokainen metsästäjä tuntee tappamisesta myös syyllisyyttä, nykyajassa ei vanhoilla lepytysrituaaleilla voi enää omaatuntoaan lohduttaa, pyytää luonnolta anteeksi. Saaliin tappaminen onkin pelkästään ihmisyyttä alentavaa, teurastamista ilman lajin elossaselviämisen tarkoitusta, nälän torjumista.

Metsästäjät eivät tunnusta tätä ja halveksivat heikkohermoisia lajitovereitaan, helläluontoisia humanisteja, ja verhoutuvat itse tappamisella pröystäilevän narrin kaapuun.