töissä oli kiirettä ja sitten erehdyin kirjoittamaan Dionysoksen kevättä vaikka olisi pitänyt painaa tekstiä vaan. Vähän tuli sentään uutta tekstiä ja pikkasen vanhaakin korjattua. Soikkelikin on pois tietokoneen ääreltä, kuulemma etsimässä amerikkalaisten tukikohtia itänaapurin jälkeensä jättämiltä paikoilta. On tainnut lukea liikaa Washington Postia:-))

Huomenna lasketetaan kokonaisuus taas. Ensin täytyy kuitenkin mennä katsomaan uimahousuja ja shortseja Australiaa varten ja etsiä puolikokoista kitaraa pojanpojalle (3 v.), vaikka käsiensä puolesta hän ehkä sopisi paremminkin pianistiksi. Nuorempi onkin selvästi viiulistin alku sekä luonteeltaan että käsiltään. Voi olla, että sen kitaran saa helpommin Lontoosta, johon mennään 15.11 mutta vain kolmeksi päiväksi.

Sää kääntymässä kylmäksi mutta pysynee kuivana koko viikonlopun. Odotettavissa alle kymmenen asteen lämpötiloja.

Ja sitten hyviä uutisia:

Korento pääsi kolmanneksi Tandemlento-albumillaan (ekä albumi kolmen sinkun jälkeen) lokakuun Kuukauden levy-äänestyksessä, jonka Anssi Kela oli voittanut albumillaan Rakkaus on murhaa. Hyvä, Pojat!

16400.jpg