Päässäni on jonkin päivän pyörinyt lause:

Kirjailijaksi ei synnytä, siksi tullaan itkemällä.

Niin kovalta on taas tuntunut kirjoittaminen. Sitä ei tietysti saa sanoa blokiksi, onpahan vain jonkinlaista synnytystuskaa, joka kai on käytävä läpi, että pääsisi yrittämään kirjoittajan taivaaseen. Ja vaikeaa se näyttää olevan muillekin.

Anu Kaipainen sanoi esseessään Miten romaanini syntyvät (Kirjoittajan eväät  (Gummerus 1977, s. 130): "Sen (kirjan syntymisen) vaiheet ovat samat (kuin synnyttämisessä): alkuidea kuin rakkauden hetki...pahoinvoinnin kuukaudet, ensi liikahdukset...ja lopulta synnytyspoltot." Hän muisteli myös Tsehovin sanoja siitä, että kirja pitää kirjoittaa "huonosti ja häikäilemättömästi". No, tuntuu, että tuon ensimmäisen sanan mukainen kirja voisi minultakin syntyä.

Paavo Haavikko on runoillut joskus näin: "Joku runonpätkä tuli eilen mieleen.../ meni ohitse. / Kuolemattomilla on kiire." (Kopioin sen Pentti Saaritsan esseestä Muistivihko taskuun, joka on myös julkaistu Kirjoittajan eväissä (s. 35).)

Samassa kirjassa Erno Paasilinna kirjoittaa otsikolla Kieli on kaiken mieli (s. 28) mm: "Kielenkäyttöä ei voi opettaa kenellekään toiselle eikä kenenkään toisen kieltä kannata kenenkään toisen omaksua." ja vähän myöhemmin: "Näin kieli on kirjoittavan ihmisen omaelämäkerta ja se onkin vaativin edellytys kaikista." ja sitten se usein muualta lainattu lause ja jo täällä samassa muodossa: "Kirjoittajaksi ei milloinkaan synnytä, on elettävä sellainen elämä josta syntyy kirjoittaja."

Tämä Ernon kuolematon (eli kliseeksi muuttunut?) lause on (tietysti) tuon alun oman lauseeni isä tai isoisä tai jonkinlainen alku kuitenkin. Niin kuin aina, seisomme muiden ajatusten ja lauseiden olkapäillä näemmepä lähelle tai kauas.

Virtuaaliystävä prosperoa on kai syytettävä luontoni vastaisesta lyhyiden lauseiden tavoittelusta: häntä ja julkaisemaansa ja jo runsaasti kiiteltyä aforismikirjaa Loistava puhallus - lauseita.

Ja siitä hypähtikin mieleen, että: Kateus vie sanatkin lauseista, puhumattakaan ajatuksista.